Edellinen postaukseni neuvoi: keep calm and graduate. Aina ei kuitenkaan ole niin helppoa noudattaa tätä ohjetta ja pysyä rauhallisena. Gradunteko vaatii paineensietoa. Itse olen saanut hyötyä, iloa ja rauhaa tietoisuustaidoista, toisin sanoen hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta eli mindfulnessista. Harjoitteiden tarkoituksena on ihan vain olla läsnä kaikessa siinä, mitä juuri tällä hetkellä ilmenee. Ajatuksia, tunteita ja kehontuntemuksia voi tarkkailla, lempeällä ja hyväksyvällä otteella. Jos olo on ahdistunut ja tukala, voi sitä hetkeksi pysähtyä kuulostelemaan ja vetää muutaman hengenvedon syvään ilmaa. Jos olo on iloinen ja tyytyväinen, sitä suuremmalla syyllä siihen haluaa pysähtyä pieneksi hetkeksi.
Kokeile ja pysähdy kuulostelemaan hetkeksi, mitä sinussa on juuri nyt meneillään.
Alkuun pääsee esimerkiksi kuuntelemalla näitä psykologi ja mindfulness-ohjaaja Mari Rauhalan äänitteitä YouTubesta: http://www.youtube.com/channel/UCs-cQLAWxEi4DAun-r_cfnw
Jos luulee olevansa kiireinen, kuten minä usein luulen, on tästä helppo aloittaa: http://www.youtube.com/watch?v=SzYD_dnhpms
Eli ei muuta kuin, keep calm and graduate!
tiistai 3. syyskuuta 2013
torstai 25. heinäkuuta 2013
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Gradun ja loman yhteensovittaminen
Minun tomaattini -blogi on viettänyt hiljaiseloa, mikä sinänsä sopii hyvin kesään. Ihmiset lomailevat ja blogitkin saattavat lomailla. Osa kuitenkin jatkaa hommien paiskimista, olipa kesä tai ei. Hiljaiselo tässä blogissa on aiemmin tarkoittanut herkeämätöntä keskittymistä opiskeluun. Niin on nytkin. Olen käyttänyt kaiken liikenevän energiani opiskeluun. Virkistäviä lomareissujakin on tullut tehtyä. Automatkoilla on hyvä lukea jo kirjoitettua gradutekstiä ja mökkeilyn lomassa kirjoittaa uutta tekstiä, kannettavan tietokoneen kanssa laiturilla tai terassilla, raikkaan merituulen tuulettaessa ajatuksia. Kesällä puurtaminen on ajoittain ollut tuskallisen turhauttavaa, välillä mukavaa kesätekemistä.
Palasin eilen kesäreissuilta takaisin arkeen. Tuntuu kuin syyslukukausi olisi alkanut kesälomien jälkeen. Arkeen palaaminen tuntuu ihanalta ja uutta intoa tekemiseen löytyy. Toisaalta tekemisen alkuun ja arkeen pääseminen on vähän vaikeaa ja ahdistavaakin, vaikka tuttu viikkotomaattitahti säilyi lomaviikoillakin. Onneksi mielessä kuitenkin pyörivät jo aiemmin opitut gradulainalaisuudet. Gradunteko on jatkuvaa aaltoliikettä hallinantunteen ja hallitsemattomuuden tunteen välillä. Vaikka hallitsematon ahdistus edelleen pyyhkäisee ajoittain mukaansa, muistan silti jossain taustalla tämän ajatuksen. Tiedän, että jossain vaiheessa ahdistus hellittää ja tekeminen alkaa taas maistua. Siihen saakka mennään tomaatti kerrallaan. Myös alkuun pääseminen on minulle vaikeaa. Kitka on suuri, kunnes reki nytkähtää liikkeelle. Ahdistuksen valtaamat tomaatit ovat vaikeita sietää, mutta vain niitä sietämällä pääsen eteenpäin ja ehkä jopa lopulta palkitsevaan flow-tilaan. Pystyn siis hyödyntämään omia aiempia havaintojani ja sietämään gradunteon ahdistuksia. Myös toisten kanssa keskusteleminen sekä omien tunteiden ja ajatusten purkaminen ääneen auttavat mielensisäisten esteiden ylittämisessä. Gradunteko on mitä suurimmassa määrin tunnetyötä.
Kierrätän siis gradumatkan varrella kerättyjä oivalluksiani uudestaan ja uudestaan. Sitä tämä gradunteko on. Työskentelyyn palaamista uudelleen ja uudelleen. Pelkojen, ahdistusten ja turhautumisten käsittelemistä uudelleen ja uudelleen. Varovaisten innostusten ja ylpeyden hetkien kokemista uudelleen ja uudelleen. Tekemisen valitsemista tekemättömyyden sijaan, taas. Vieläkin pitää jaksaa. Ihan itse pitää tehdä, vieläkin. Tänäänkin. Kesälläkin. Lomallakin.
Halusin tehdä tämän postauksen lähinnä siksi, että voisin kannustaa muita kesäopiskelijoita. Minun tomaattini eivät vietä hiljaiseloa siksi, että olisivat lomailemassa, vaan siksi, että paiskivat hommia. Minua itseäni ainakin auttaa jaksamaan tieto, että on muitakin kanssaopiskelijoita, jotka lukevat tekstiä automatkalla serkkujen häihin, pihakeinussa toisten lähtiessä uimaan ja illalla mummolassa, kun muut ovat jo painuneet pehkuihin.
Myös aito loma ja irrottautuminen on tärkeää, eikä postauksen tarkoitus ole kannustaa laiminlyömään loman ja rentoutumisen tärkeyttä. Itsellenikään päätös lomalla opiskelemisesta ei ollut helppo tai ristiriidaton. Pohdin kuitenkin, kumpi vähentää stressiäni enemmän, tekeminen vai tekemisestä tauon pitäminen. Päädyin siihen, että tällä aikataululla oikea vastaus on tekeminen. Huoli siitä, saanko itse koskaan lomailla on vaihtunut uuteen toiveikkuuteen. Vaikka suo tuntuu loputtomalta ja olo on usein näköalaton, viimeistään muiden kannustamana jaksaa nähdä tunnelin päähän asti. Odotan jo sitä, kun saan viettää ensimmäisen kokonaan gradusta vapaan loman.
Palasin eilen kesäreissuilta takaisin arkeen. Tuntuu kuin syyslukukausi olisi alkanut kesälomien jälkeen. Arkeen palaaminen tuntuu ihanalta ja uutta intoa tekemiseen löytyy. Toisaalta tekemisen alkuun ja arkeen pääseminen on vähän vaikeaa ja ahdistavaakin, vaikka tuttu viikkotomaattitahti säilyi lomaviikoillakin. Onneksi mielessä kuitenkin pyörivät jo aiemmin opitut gradulainalaisuudet. Gradunteko on jatkuvaa aaltoliikettä hallinantunteen ja hallitsemattomuuden tunteen välillä. Vaikka hallitsematon ahdistus edelleen pyyhkäisee ajoittain mukaansa, muistan silti jossain taustalla tämän ajatuksen. Tiedän, että jossain vaiheessa ahdistus hellittää ja tekeminen alkaa taas maistua. Siihen saakka mennään tomaatti kerrallaan. Myös alkuun pääseminen on minulle vaikeaa. Kitka on suuri, kunnes reki nytkähtää liikkeelle. Ahdistuksen valtaamat tomaatit ovat vaikeita sietää, mutta vain niitä sietämällä pääsen eteenpäin ja ehkä jopa lopulta palkitsevaan flow-tilaan. Pystyn siis hyödyntämään omia aiempia havaintojani ja sietämään gradunteon ahdistuksia. Myös toisten kanssa keskusteleminen sekä omien tunteiden ja ajatusten purkaminen ääneen auttavat mielensisäisten esteiden ylittämisessä. Gradunteko on mitä suurimmassa määrin tunnetyötä.
Kierrätän siis gradumatkan varrella kerättyjä oivalluksiani uudestaan ja uudestaan. Sitä tämä gradunteko on. Työskentelyyn palaamista uudelleen ja uudelleen. Pelkojen, ahdistusten ja turhautumisten käsittelemistä uudelleen ja uudelleen. Varovaisten innostusten ja ylpeyden hetkien kokemista uudelleen ja uudelleen. Tekemisen valitsemista tekemättömyyden sijaan, taas. Vieläkin pitää jaksaa. Ihan itse pitää tehdä, vieläkin. Tänäänkin. Kesälläkin. Lomallakin.
Halusin tehdä tämän postauksen lähinnä siksi, että voisin kannustaa muita kesäopiskelijoita. Minun tomaattini eivät vietä hiljaiseloa siksi, että olisivat lomailemassa, vaan siksi, että paiskivat hommia. Minua itseäni ainakin auttaa jaksamaan tieto, että on muitakin kanssaopiskelijoita, jotka lukevat tekstiä automatkalla serkkujen häihin, pihakeinussa toisten lähtiessä uimaan ja illalla mummolassa, kun muut ovat jo painuneet pehkuihin.
Myös aito loma ja irrottautuminen on tärkeää, eikä postauksen tarkoitus ole kannustaa laiminlyömään loman ja rentoutumisen tärkeyttä. Itsellenikään päätös lomalla opiskelemisesta ei ollut helppo tai ristiriidaton. Pohdin kuitenkin, kumpi vähentää stressiäni enemmän, tekeminen vai tekemisestä tauon pitäminen. Päädyin siihen, että tällä aikataululla oikea vastaus on tekeminen. Huoli siitä, saanko itse koskaan lomailla on vaihtunut uuteen toiveikkuuteen. Vaikka suo tuntuu loputtomalta ja olo on usein näköalaton, viimeistään muiden kannustamana jaksaa nähdä tunnelin päähän asti. Odotan jo sitä, kun saan viettää ensimmäisen kokonaan gradusta vapaan loman.
torstai 30. toukokuuta 2013
Kesätöissä
Huomasin haikailevani kesän perään. Pitääkö minun todellakin opiskella, vaikka tuolla ulkona on kesä? Miten jaksan vielä koko kesän opiskella? Toiset pitävät valmistujaisjuhlia näin kesän kynnyksellä. Miten itse jaksan tätä samaa vielä monen monta kuukautta? Mitä jos syksylläkään ei tule valmista, oliko kesän uhraaminen ihan turhaa?
Minulle ehdotettiin, että mitä jos vähentäisit sitä koneen ääressä angstaamista, jos oikeasti haluaisit olla kavereiden kanssa puistossa jätskillä. Jos menisitkin nauttimaan kesästä ennemmin, kuin murehtisit koneen ääressä, että kesä menee ohi. Tämä oli erittäin hyvä ehdotus. Se sai minut nimittäin oivaltamaan, ettei ole ketään kavereita missään puistossa jätskillä. Kaikki ovat töissä.
Jos todella en opiskelisi päivisin, mitä tekisin? En pidä ylenmääräisestä auringossa oleilusta. Liikuntaa haluaisin harrastaa kauniissa luonnossa. Mitä siihen menisi, tunti-pari päivästä? Sen siis ehtii iltaisin tai aamuisin, ei vie koko päivää. Mitäs muuta? Kaverit ja puoliso tosiaan ovat töissä. Jos minulla olisi enemmän aikaa tehdä mitä vain, luultavasti surffailisin vielä enemmän netissä ja katsoisin enemmän telkkaria. Ehkä lankkaisin talvikengät ja siivoisin vaatekaapin. Melko tylsää. Muutamia kotityöprojekteja siis ja pääasiassa ajan tappamista.
Jos saisin todella tehdä mitä haluaisin, ihan mitä vain, niin olisin töissä. Mutta nyt ei ole töitä. Tai on, ja ne ovat nämä minun opiskeluni. En ole hankkinut töitä, koska minulla on jo opiskelua kokopäiväisesti. Siis, jos saisin tehdä ihan mitä vain, haluaisin opiskella. Tekisin päivät sivuainetta ja gradua. Saisin oppia mielenkiintoisia uusia asioita, niin kuin töissä tehdään! Iltaisin puolestaan voisin panostaa vapaa-aikaan, kesänviettoon ja urheiluun. Niinhän kesätyöpäivän päätteeksi tehdään.
Tämän ajatusketjun kautta huomasin, että kesänvietto on illuusio. Ei ole mitään kesää, jonka viettoon en pääsisi mukaan. Ja mikä tärkeintä, sain täksi kesäksi mahtavan kesätyöpaikan! Saan tehdä juuri niitä asioita, jotka minua kiinnostavat. Muutamaa pienempää projektia ja yhtä oikein suurta, josta kesän lopuksi ilmestyy oikein kirjallinen raportti. Ja mikä parasta, tässä kesätyössä saan käyttää mielin määrin työaikaa uuden oppimiseen. Tästä tulee mahtava kesä.
Minulle ehdotettiin, että mitä jos vähentäisit sitä koneen ääressä angstaamista, jos oikeasti haluaisit olla kavereiden kanssa puistossa jätskillä. Jos menisitkin nauttimaan kesästä ennemmin, kuin murehtisit koneen ääressä, että kesä menee ohi. Tämä oli erittäin hyvä ehdotus. Se sai minut nimittäin oivaltamaan, ettei ole ketään kavereita missään puistossa jätskillä. Kaikki ovat töissä.
Jos todella en opiskelisi päivisin, mitä tekisin? En pidä ylenmääräisestä auringossa oleilusta. Liikuntaa haluaisin harrastaa kauniissa luonnossa. Mitä siihen menisi, tunti-pari päivästä? Sen siis ehtii iltaisin tai aamuisin, ei vie koko päivää. Mitäs muuta? Kaverit ja puoliso tosiaan ovat töissä. Jos minulla olisi enemmän aikaa tehdä mitä vain, luultavasti surffailisin vielä enemmän netissä ja katsoisin enemmän telkkaria. Ehkä lankkaisin talvikengät ja siivoisin vaatekaapin. Melko tylsää. Muutamia kotityöprojekteja siis ja pääasiassa ajan tappamista.
Jos saisin todella tehdä mitä haluaisin, ihan mitä vain, niin olisin töissä. Mutta nyt ei ole töitä. Tai on, ja ne ovat nämä minun opiskeluni. En ole hankkinut töitä, koska minulla on jo opiskelua kokopäiväisesti. Siis, jos saisin tehdä ihan mitä vain, haluaisin opiskella. Tekisin päivät sivuainetta ja gradua. Saisin oppia mielenkiintoisia uusia asioita, niin kuin töissä tehdään! Iltaisin puolestaan voisin panostaa vapaa-aikaan, kesänviettoon ja urheiluun. Niinhän kesätyöpäivän päätteeksi tehdään.
Tämän ajatusketjun kautta huomasin, että kesänvietto on illuusio. Ei ole mitään kesää, jonka viettoon en pääsisi mukaan. Ja mikä tärkeintä, sain täksi kesäksi mahtavan kesätyöpaikan! Saan tehdä juuri niitä asioita, jotka minua kiinnostavat. Muutamaa pienempää projektia ja yhtä oikein suurta, josta kesän lopuksi ilmestyy oikein kirjallinen raportti. Ja mikä parasta, tässä kesätyössä saan käyttää mielin määrin työaikaa uuden oppimiseen. Tästä tulee mahtava kesä.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Kesän ja opiskelun yhteensovittaminen
Aivan mahtavaa, kun on kesä. Minä ajattelen näin, enkä varmasti ole ainoa. Kesällä on ihanaa, voi ottaa vähän rennommin ja vapautuneemmin. On paljon kesätapahtumia ja kavereitakin voi nähdä enemmän ex tempore, mennä piknikille, vaikka tänään.
Ja sitten on se opiskelu. Miten sen kanssa pitäisi menetellä? On esseitä, on gradu. On tuskaisen kuuma kämppä. On työpöydälleni tuleva ilmastointilaite. Se vie tilaa, pitää ääntä ja vilustutta. Ja viilentää, lähes inhimilliselle tasolle.
Viime viikolla kokeilin yhdistää kesän ja opiskelun. Menin ulos lukemaan. Muistin aurinkolasit, hellehatun, vesipullon. Luin ehkä puoli tuntia ja sain luettua ehkä yhden sivun. Sain pään kipeäksi, kun aurinko heijastui kirjan sivuilta. Kokeilin olla varjossa, mutta siellä oli vähän viileää ja miksi toisaalta tulla ulos asti, jos aikoo kuitenkin olla varjossa. Kokeilin aurinkoa ja se häikäisi liikaa. Päätin sitten keskittyä auringonottoon hetkeksi ja sitten tulla sisälle potemaan päänsärkyä.
Talvella kotiin viltin alle jääminen ja opiskeluun uppoutuminen ei tunnu ollenkaan niin vaikealta. Kukaan ei kysele perään, jos katoaa kuukaudeksi tai pariksi kirjojen ääreen. On ihan ok talvehtia gradun parissa. Kesällä sama peli ei vetele. Haluan myös nauttia kesästä, ettei se mene täysin ohi. Aion vietää vapaa-iltoja, viikonloppuja, hurjimmissa haaveissani myös vähän lomailla! Aion silti myös aidosti saada aikaan ja merkittävästi edetä opinnoissa.
Olen joskus ennenkin opiskellut kesällä. Mitenhän se menikään? Miten se ihan fyysisesti oli mahdollista? Opiskelinko ulkona vai sisällä? Kotona vai kirjastossa? Entä sitten, kun kirjastot olivat kiinni? Osasinko tauottaa ja rytmittää opiskelua, pitää myös lomaa ja vapaa-aikaa? Saada myös opiskeltua?
Miten tämä yhtälö menikään?
Ja sitten on se opiskelu. Miten sen kanssa pitäisi menetellä? On esseitä, on gradu. On tuskaisen kuuma kämppä. On työpöydälleni tuleva ilmastointilaite. Se vie tilaa, pitää ääntä ja vilustutta. Ja viilentää, lähes inhimilliselle tasolle.
Viime viikolla kokeilin yhdistää kesän ja opiskelun. Menin ulos lukemaan. Muistin aurinkolasit, hellehatun, vesipullon. Luin ehkä puoli tuntia ja sain luettua ehkä yhden sivun. Sain pään kipeäksi, kun aurinko heijastui kirjan sivuilta. Kokeilin olla varjossa, mutta siellä oli vähän viileää ja miksi toisaalta tulla ulos asti, jos aikoo kuitenkin olla varjossa. Kokeilin aurinkoa ja se häikäisi liikaa. Päätin sitten keskittyä auringonottoon hetkeksi ja sitten tulla sisälle potemaan päänsärkyä.
Talvella kotiin viltin alle jääminen ja opiskeluun uppoutuminen ei tunnu ollenkaan niin vaikealta. Kukaan ei kysele perään, jos katoaa kuukaudeksi tai pariksi kirjojen ääreen. On ihan ok talvehtia gradun parissa. Kesällä sama peli ei vetele. Haluan myös nauttia kesästä, ettei se mene täysin ohi. Aion vietää vapaa-iltoja, viikonloppuja, hurjimmissa haaveissani myös vähän lomailla! Aion silti myös aidosti saada aikaan ja merkittävästi edetä opinnoissa.
Olen joskus ennenkin opiskellut kesällä. Mitenhän se menikään? Miten se ihan fyysisesti oli mahdollista? Opiskelinko ulkona vai sisällä? Kotona vai kirjastossa? Entä sitten, kun kirjastot olivat kiinni? Osasinko tauottaa ja rytmittää opiskelua, pitää myös lomaa ja vapaa-aikaa? Saada myös opiskeltua?
Miten tämä yhtälö menikään?
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
Lopun alkua
Tänään koittaa viimeinen matka opiskelupaikkakunnalle näissä opinnoissa. Viimeistä kertaa yön selkään. Viimeinen tapaaminen yliopistolla.
Jes! Aivan mahtavaa! Ha, siitäs saatte, kaikki! Viimeinen ikinä!
Ja yhtä aikaa mielessäni alkaa soida taustalla Nelly Furtadon kaunis ja haikea kappale, Why Do All Good Things Come to an End. Ajatusten ilakoivan ja uhmakkaan ilmiasun alla tunnelma on haikea.
Kirjoitan omassa gradussani, miten siirtymävaihe elämässä nostaa elämän aiemmat vaiheet pohdinnan kohteeksi. Elämää pohditaan tästä hetkestä käsin taaksepäin. Siirtymävaihe vaatii työstämään omaa elämäntarinaa.
Olen lähdössä viimeistä kertaa opiskelupaikkakunnalleni ja mieleeni kihoavatkin yllättäen pääsykokeet. Auton hajoaminen matkalla. Luovuttaminen pääsykokeisiin ehtimisen kanssa ja luovuttamisesta seuraava kylmän rauhallinen stressitön vire, jolla lopulta hoidettiin voitto kotiin.
Soitto yliopistolta, "sinut on valittu meille opiskelemaan"! Epäuskoinen olo, joka vaihtuu voitonriemuun!
Ensimmäinen päivä yliopistolla ja se kaiken kasteleva vesisade. Ensimmäinen uusi ystävä, johon kiinnittyä uudessa ympäristössä. Ai hei, aloitatko sinäkin täällä tänään nämä opinnot? Mennäänkö yhdessä?
Ensimmäinen oma kämppä. Itsenäisyyden harjoittelun askeleet. Epäonnistunut soijaruoka, jota riitti pariksi viikoksi. Pyöräily säässä kuin säässä. Pyörän nastarenkaat. Lopulta ensimmäinen bussikortti.
Kaikki ne matkat opiskelupaikkakunnalle. Junamatkat, yöbussit. Etäsuhde.
Tänään koittaa viimeinen matka opiskelupaikkakunnalle näissä opinnoissa.
Jes! Aivan mahtavaa! Ha, siitäs saatte, kaikki! Viimeinen ikinä!
Ja yhtä aikaa mielessäni alkaa soida taustalla Nelly Furtadon kaunis ja haikea kappale, Why Do All Good Things Come to an End. Ajatusten ilakoivan ja uhmakkaan ilmiasun alla tunnelma on haikea.
Kirjoitan omassa gradussani, miten siirtymävaihe elämässä nostaa elämän aiemmat vaiheet pohdinnan kohteeksi. Elämää pohditaan tästä hetkestä käsin taaksepäin. Siirtymävaihe vaatii työstämään omaa elämäntarinaa.
Olen lähdössä viimeistä kertaa opiskelupaikkakunnalleni ja mieleeni kihoavatkin yllättäen pääsykokeet. Auton hajoaminen matkalla. Luovuttaminen pääsykokeisiin ehtimisen kanssa ja luovuttamisesta seuraava kylmän rauhallinen stressitön vire, jolla lopulta hoidettiin voitto kotiin.
Soitto yliopistolta, "sinut on valittu meille opiskelemaan"! Epäuskoinen olo, joka vaihtuu voitonriemuun!
Ensimmäinen päivä yliopistolla ja se kaiken kasteleva vesisade. Ensimmäinen uusi ystävä, johon kiinnittyä uudessa ympäristössä. Ai hei, aloitatko sinäkin täällä tänään nämä opinnot? Mennäänkö yhdessä?
Ensimmäinen oma kämppä. Itsenäisyyden harjoittelun askeleet. Epäonnistunut soijaruoka, jota riitti pariksi viikoksi. Pyöräily säässä kuin säässä. Pyörän nastarenkaat. Lopulta ensimmäinen bussikortti.
Kaikki ne matkat opiskelupaikkakunnalle. Junamatkat, yöbussit. Etäsuhde.
Tänään koittaa viimeinen matka opiskelupaikkakunnalle näissä opinnoissa.
Kevät tuli, olinko valmis?
Kysyin taannoisessa maaliskuisessa Gradutakuu-sivuston vieraskirjoituksessa, että kevät tulee, oletko valmis. Nyt kevät, ellei jopa kesä, on tullut. Nurmikko viheriöi, kukat ovat loistossaan, aurinko paistaa, linnut laulavat! Puut ovat täynnä vihreitä valon pisaroita, hiirenkorvalla. Lunta voi nähdä enää pienen pienissä nokareissa.
Kevät tuli, olenko valmis? Olen valmis. Valmistunut kandidaatiksi!
Gradukuukauden jälkeisiin tunnelmiin on kuulunut stressiä ja väsymystä. Ilmakehän happi on tuntunut korvautuneen lyijyllä, kun se painaa niin kovasti maata kohti. Väsymys on ollut pyörryttävää sänkyynkaatumisväsymystä. Gradukuukauden aikana ei edes väsyttänyt. Sen jälkeen ei mitään muuta kuin väsytä. Gradutakuu-keskustelufoorumilla moni muukin on raportoinut gradukuukauden jälkeisestä väsymyksestä. Takki on tyhjä ja kaikki on ammennettu. Nukkua voisi vaan, vaikka aina tästä lähtien. Ruususen satavuotiset unet eivät tosin sovi gradun aikatauluun. Foorumilla osuvasti pohdittiinkin gradu-urakan vaikeutta, kun deadlinea seuraa aina seuraava deadline. Vaikka olet antanut kaikkesi, on noustava taas uudestaan.
Lääkkeeksi väsymykseen sopii lepo. Uni. Saunominen. Luonto. Perusteellisen levon jälkeen seuraava lääke on työntouhuun käyminen, pienin askelin. Moni kirjoittaa foorumilla, ettei aio vaatia itseltään nyt kovin paljoa, tärkeintä, että saa jotain tehtyä, edes tunnin pari, siellä täällä.
Eilen luin graduani ensimmäistä kertaa vapun välipalautuksen jälkeen. Mielessä kummitellut keskeneräinen ja nolo työ onkin, edelleen keskeneräinen, mutta myös aika hieno! Olenko minä itse tosiaan osannut kirjoittaa noin? Eräs ystäväni oli täysin oikeassa sanoessaan, että "gradu on sellainen lapsi, josta kokee sekä häpeää että ylpeyttä". Pieni tauko on varmasti tehnyt hyvää, nyt oman työnsä voi nähdä eri silmin. Tästä on hyvä jatkaa.
Minusta tuntuu, että ilma on taas täynnä raikasta happea ja kesän tuoksua. Kesä saa tulla.
Kevät tuli, olenko valmis? Olen valmis. Valmistunut kandidaatiksi!
Gradukuukauden jälkeisiin tunnelmiin on kuulunut stressiä ja väsymystä. Ilmakehän happi on tuntunut korvautuneen lyijyllä, kun se painaa niin kovasti maata kohti. Väsymys on ollut pyörryttävää sänkyynkaatumisväsymystä. Gradukuukauden aikana ei edes väsyttänyt. Sen jälkeen ei mitään muuta kuin väsytä. Gradutakuu-keskustelufoorumilla moni muukin on raportoinut gradukuukauden jälkeisestä väsymyksestä. Takki on tyhjä ja kaikki on ammennettu. Nukkua voisi vaan, vaikka aina tästä lähtien. Ruususen satavuotiset unet eivät tosin sovi gradun aikatauluun. Foorumilla osuvasti pohdittiinkin gradu-urakan vaikeutta, kun deadlinea seuraa aina seuraava deadline. Vaikka olet antanut kaikkesi, on noustava taas uudestaan.
Lääkkeeksi väsymykseen sopii lepo. Uni. Saunominen. Luonto. Perusteellisen levon jälkeen seuraava lääke on työntouhuun käyminen, pienin askelin. Moni kirjoittaa foorumilla, ettei aio vaatia itseltään nyt kovin paljoa, tärkeintä, että saa jotain tehtyä, edes tunnin pari, siellä täällä.
Eilen luin graduani ensimmäistä kertaa vapun välipalautuksen jälkeen. Mielessä kummitellut keskeneräinen ja nolo työ onkin, edelleen keskeneräinen, mutta myös aika hieno! Olenko minä itse tosiaan osannut kirjoittaa noin? Eräs ystäväni oli täysin oikeassa sanoessaan, että "gradu on sellainen lapsi, josta kokee sekä häpeää että ylpeyttä". Pieni tauko on varmasti tehnyt hyvää, nyt oman työnsä voi nähdä eri silmin. Tästä on hyvä jatkaa.
Minusta tuntuu, että ilma on taas täynnä raikasta happea ja kesän tuoksua. Kesä saa tulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)