tiistai 11. syyskuuta 2012

Tavoitteena valmistuminen

Olen psykologian loppuvaiheen opiskelija. Näin olen kuvaillut itseäni jo mielestäni turhan monen vuoden ajan. Opintojen alusta alkaa olla jo muutama vuosi ja olen ollut jo kolme vuotta kokopäivätöissäkin eri sovellusaloilla. Nyt olen palannut opintojen pariin ja olen täysipäiväinen (joskaan en ehkä täyspäinen) opiskelija 1.9.2012 alkaen! Tavoitteenani on valmistua lukuvuoden 2012-2013 aikana. Opintopisteitä aion suorittaa lukuvuoden aikana 99. Jos jostain vielä keksisin yhden, saisi komeat 100!

Päästäkseni tavoitteeseeni minun täytyy löytää motivointikeinoja ja saada arki itsenäisten opintojen parissa rullaamaan. Uskon, että vuodesta tulee itselle sopivien toimintatapojen etsiskelyä ja toivottavasti myös löytämistä! Samalla ajattelen, että vuosi tarjoaa mahdollisuuden panostaa omaan hyvinvointiin liikunnan, syömisen ja harrastamisen kautta. Nähtäväksi jää, mahtuvatko gradu ja hyvinvointi samaan vuoteen!

Tämän blogin tavoitteena siis on pitää kirjaa siitä, miten onnistun etenemään kohti tavoitettani valmistumisesta. Blogi auttaa ehkä tekemään itselleni ja muillekin näkyväksi harhapolkuja ja onnistumisia tällä matkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti