Graduntekijän pääsiäistoivotus

Jaahas. Se olis pitkäperjantai. Tänään siis opiskellaan pitkään, eikä välitetä kärsimyksistä, kuten pilkkuvirheistä, kaiken päälle kaatumisen paniikista tai orjantappuroista. Kädet naulitaan näppäimistöön kiinni ja takapuoli penkkiin. Ja tästä noustaan ylös vasta kolmantena päivänä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Raakileesta lähes valmiiksi

Ovathan kaikki huomanneet jo kansallisen gradukuukauden, joka koittaa huhtikuussa? Gradutakuu.fi-sivustolla järjestettävässä gradukuukaudessa on ideana tehdä gradu huhtikuun aikana valmiiksi, vertaistuen siivittämänä.

Eilen huomasin gradukuukauden olemassa olon ja ensin järkytyin. Tehdä nyt gradu loppuun huhtikuussa! Tämä ei ainakaan sovi minun tilanteeseeni ollenkaan. Silti jäin miettimään... Mitäpä jos...? En kai minä sentään...? Muutaman tovin kesti, kun mieleni käänsi kaikki tuntemani aikaan liittyvät fysiikan lait ylösalaisin ja sitten olinkin valmis tekemään sen. Ilmoittauduin mukaan gradukuukauteen. Ajattelen, että se on vähän kuin maratooni, mutta kestää kuuden tunnin juoksun sijaan kuukauden. No, sanoinkin, että vähän kuin...

Omalla kohdallani gradukuukausi pyörisi teemalla raakileesta lähes valmiiksi. Kuulostaa melko isolta haasteelta ja sitä se toden totta onkin.

Sain myös deadlineja. Aika jaksottuisi näin: nyt on (vajaa) kaksi viikkoa aikaa tehdä gradua eteenpäin. Pääsiäisenä lähetän koostetun paperin gradustani ja sitä käsitellään graduryhmän tapaamisessa, joka kokoontuu heti pääsiäisen jälkeen. En ole uhrannut gradulle kovinkaan montaa ajatusta sitten tammikuun, joten tämä on iso urakka.

Sitten alkaisi yksi kuukausi, gradukuukausi eli huhtikuu. Se tarkoittaisi armotonta graduntekoa, niin pitkälle kuin ikinä, raakileesta lähes valmiiksi. Hyvien kommenttien siivittämänä, joita huhtikuun alun seminaarista saan. Huhtikuun lopussa lähes valmis työ tulee lähettää ja toukokuun puolessa välissä on gradun päättöseminaari, jossa jokainen esittelee lähes valmiin työnsä ja opponoidaan yksi toisen työ.

Aikaa on siis myös yksi toinen kuukausi, toukokuu. Silloin gradua tehdään lisää. Päättöseminaarin jälkeen tehdään vielä lisää. Yksi deadline täysin valmiille gradulle on toukokuun loppu. Siihen tähdätään. Jos gradu on silloin edelleen vailla suuria hiomisia (veikkaan tätä vaihtoehtoa, mutta yritän silti uskoa edelliseen), voin hyvin jatkaa sen tekemistä vielä kesälläkin, jolloin se arvostellaan syksyllä, kun yliopiston henkilökunta palaa kesälomiltaan hyvin levänneenä takaisin töihin. Toisaalta kesäloma kuulostaisi melko houkuttelevalta omallakin kohdalla.

Kovaa puurtamista olisi siis tiedossa 2 vkoa + 1 kk + 1 kk. Sen jälkeen tunnelin päässä voisi vähän pilkistää valoa. Tämä tavoite ei ole ollenkaan realistinen eikä maltillinen ja pidätän oikeuden muuttaa täysin mieltäni, kaikesta. Tiedän myös, että tulen lannistumaan. Tällä hetkellä olo on kuitenkin toiveikas ja innostunut. Ehkä jotenkin, ihmeen kaupalla, yötäpäivää ahkeroiden tämä voisi onnistua, jos kuu ja tähdet ja kaikki sattuvat olemaan minulle aivan erityisen suotuisilla paikoilla. Vaalin tätä toiveikkuuden tunnetta nyt, koska tiedän, että lannistus tulee pian jyräämään sen alleen.

Mutta onko minulla mitään hävittävää? No okei, ehkä elämä ja terveys. Mutta onko mitään muuta? Ainahan voin yrittää ja joka tapauksessa hommien paiskiminen vie gradua ja muita kursseja eteenpäin, vaikkei valmista tulisikaan. Jotta voisin sitten vaikka kesän viimeistellä gradua, täytyy sen ensin päästä sinne viimeistelyvaiheeseen. Siis, nyt aion keskittyä työmyyrämäisesti opiskelemaan. Minua lohduttaa tieto, että monet muutkin joutuvat paiskimaan hommia. Pääsykokeisiin valmistautuvat opiskelevat yhtä armottomasti. Ja ehkä muutamat muut graduntekijätkin?

Otatko sinä haasteen vastaan?

Vieraskirjoitukseni Gradutakuu.fi -sivustolla

Tänään julkaistiin Gradutakuu.fi -sivuston ensimmäinen vieraskirjoitus, jonka on kunnia olla minun kirjoittamani! Tekstissä kirjoitan ajankulusta ja graduahdistuksesta: Kevät tulee, oletko valmis?

Käykää lukemassa tekstini ja tutustukaa muutenkin hyödylliseen ja hauskaan erilaisen graduoppaan maailmaan osoitteessa gradutakuu.fi

Hampaat ne kirskuivat, valmistumiseen vie tie!

Nukkuessani narskuttelen hampaitani. Valveilla ollessani puren hampaitani yhteen. Tämä sai nyt varmistuksen, kun kävin purentaspesialistin vastaanotolla. Poskilihakseni ovat kuulemma hyvin bodatut, eikä niiden kuuluisi olla sitä. Hampaat ovat kuluneet ja kulumat mahdollistavat entistä laajemmat liikeradat haitalliselle narskuttelulle.

Mukaan saadun YTHS:n opaslehtisen mukaan narskuttelu on tiedostamaton tapa hioa hampaita vastakkain. Hampaiden yhteenpureminen taas on usein tiedostamaton tapa purra hampaita yhteen ilman liikettä. Tässä se ongelma piileekin. Kuinka tunnistaa jotakin, mitä tekee tiedostamatta?

Ehkä vuosi sitten heräsin siihen, kun hampaat suorastaan poksahtivat voimakkaasti toisaan vasten. Olen myös nähnyt unia siitä, että hampaat tippuvat pois. Tiedostamaton on viestinyt minulle unieni kautta. Mielestäni raju hampaiden yhteenpureminen nukkuessa tuntui pelottavalta ajatukselta. Vasta pikkuhlijaa sain kuulla kavereilta narskuttelusta. Sen jälkeen sain varatuksi ajan hammaslääkäriin. Tiedostamaton tapa alkaa pikkuhiljaa päästä tietoisuuteeni ja samalla muuttuu arkisemmaksi.

YTHS:llä minulle sanotaan narskuttelun olevan hyvin yleistä opiskelijoilla. Miksi sitten siellä ei ole koskaan aiemmin sanallakaan mainittu asiasta minulle? Miksi muutama kuukausi sitten tehdyssä hammaslääkärin tarkastuksessa ei ollut mitään puhetta kuluneista hampaista? Miksi ei ole mainittu, että narskuttelu on yleistä, ja kysytty, mahdatkohan sinä kuulua joukkoon? Miksi tiedostamattoman tiedostamista ei tueta, kun kerran tämä tapa vieläpä on niin yleinen opiskelijoiden keskuudessa?

Joka tapauksessa asia on nyt lähtenyt eteenpäin. Luvassa on hampaanpoistoa ja purentakiskoa. Seuraavia aikoja on kuulemma joskus syksyllä, jos satun vielä silloin olemaan opiskelija. Ensimmäistä konsultaatioaikaakin sain odottaa kolme kuukautta. Myös fysioterapiaa määrättiin, ja siihen pääsin heti. Vasta fysioterapeutin hieroessa päätäni ja ohimoitani tunnistin ensimmäistä kertaa, kuinka jäykät ja kipeät purentalihakseni ovat. Päänsäryt sitä vastoin ovat tuttu juttu, osa päivittäistä tai vähintään viikoittaista arkeani.

Fysioterapeutti näytti minulle myös kuvaa ergonomisesta työskentelyasennosta. Olen kyllä huomannut, ettei työskentelyasentoni tunnu hyvältä, mutta minkäs sille voi. En ole arvostanut ergonomiaa niin korkealle, että olisin jaksanut uhrata asialle kovinkaan monta ajatusta. Mutta tieto lisää tuskaa. Tai ehkä se on avain muutokseen ja sen myötä vähentää niska-, hartia- ja päätuskiani. Istun päivät kirjoittaen tietokoneella. Se on minun työni. Tämä alkaa kuulostaa siltä, että näyttöpäätetyöskentelyn ergonomiaan kannattaa sittenkin uhrata muutama ajatus lisää. Eikä vain valittaa kipeitä ranteita, päänsärkyä, reiden takaosien kireyttä.

Fysioterapeutti huomautti, että kyse on kokovartalo-ongelmasta, josta purenta on yksi osa. Vartalon lisäksi myös mieli on tässä sopassa mukana. Purentakiskoja ei kuulemma tarvitse pitää koko loppu ikää, mutta käytännössä opiskelijat käyttävät niitä niin kauan kuin ovat YTHS:n palveluiden piirissä. Tiedäthän, purentaspesialisti sanoi, kun tekevät viimeisiä kurssejaan ja gradua ja ovat hyvin stressaantuneita.

Stressaantuneita tosiaan. Nyt kun olen päivän ajan tarkkaillut hampaiden yhteenpuremista eri tilanteissa olen huomannut ainakin seuraavaa: purin hampaita yhteen, kun kaadoin itselleni teetä. Purin hampaita yhteen, kun harjasin hiuksiani. Purin hampaita yhteen, kun yritin säätää työtuolini asentoa paremmaksi. Olen aiemminkin tunnistanut purevani hampaita yhteen, kun olen vihainen, mutten löydä sille ilmaisua, tai kun työskentelen stressaantuneena. Tiedostaminen vie minut kuitenkin aivan uudelle tasolle. En ole pitänyt teen kaatamista aiemmin kovin stressaavana asiana. Puren hampaita yhteen paljon enemmän, kuin olisin koskaan aiemmin kuvitellutkaan. Samalla tiedän, että puren nyt paljon vähemmän, kuin olen aiemmin purrut.

Mikä on siis tarinan opetus? Hammasta purren eteenpäin! Gradu valmiiksi vaikka hampaat irvessä! Itkua ja hammasten kiristystä!

Vai rentoutumista, kehotietoisuuden lisäämistä, henigtysharjoituksia, ergonomian tarkistamista, lempeää jumppaa ja venytyksiä? Tunteiden ilmaisua ulospäin, eikä niiden juuttumista hampaisiin.

Viesti vastaanotettu

Olen kuulostellut kyllästymisen tunnetta nyt jo useamman päivän ajan. Mistä tunne on viesti, ja mitä se tarvitsee? Mitä minä siis tarvitsen?

Ainakin aion saada tänään tehtyä yhden sivuaine-esseistäni loppuun asti. Sen keskeneräisyys kyllästyttää, turhauttaa ja lannistuttaa. Valmiiksi saaminen luultavasti taas voimistaa ainakin hetkeksi omaa pystyvyyden tunnetta. Huomasin myös, että vaikka olen palauttanut jo useita sivuaineeseen kuuluvia oppimistehtäviä, olen saanut palautteen ja opintopisteet vasta yhdestä. Tämä varmasti myös vaikuttaa epämotivoivalla tavalla. Palaute tehtävästä on tärkeää flow'n saavuttamisenkin kannalta. Palautetta ei nyt kuitenkaan ole tarjolla, joten sitä ei voi jäädä odottelemaan.

Kyllästyminen huokuu osin myös pelkoa ja huolta siitä, että kesä on tulossa, kevät loppuu kohta kesken. Tunnistan tämän, tämä on se tuttu ajatus: aika loppuu kesken. Onneksi se on vain ajatus.

Olen myös edelleen tehnyt sivuainetta ja gradu on ollut enemmän tauolla. Myös se tuottaa huolta ja epämääräistä ahdistusta. Mitähän gradulle kuuluu? Eteneeköhän se koskaan? Pitäisikö jo palata sen pariin, jos meinaan senkin ehtiä saada valmiiksi?

Entäs sitten sivuaineen opinnot? Vaikka olen keskittynyt nyt niihin, niitäkin on edelleen paljon jäljellä. Milloin sitten saan ne valmiiksi? Vieläkö jatkan niitä, vai joko palaan gradun pariin? Entä jos en jatka? Loppuunkaan niitä ei voi jättää, kun yhden tehtävän arviointiaika on kuukausi. En halua, että valmistuminen jää roikkumaan hitaiden arviointien vuoksi. Entäs se yksi kurssi, josta kandin tutkintokin on vielä kiinni! Milloin sen teen? Se pitää varmasti tehdä ajoissa, että kandin paperit ehtii saada ennen gradua.

Aion siis käydä läpi kalenteria ja käydä läpi realiteetteja ja aikatauluja epämääräisten ahdistusten sijaan. Tehdä päässä kevätsiivous ja pyyhkiä ahdistuksen hämähäkkiverkot pois ja tuulettaa tilalle raikasta kevätilmaa, selkeyttä, järjestystä ja valoa. Enkä aio tehdä sitä yksin, vaan kalenterin läpikäyminen saa varmastikin paljon realistisemmat lopputulokset, kun sen tekee yhdessä kaverin kanssa. Samalla toinen auttaa sietämään sitä kertynyttä ahdistusta.

Kyllästyminen kertoo minulle myös taukojen, vapaa-ajan ja virkistyksen tärkeydestä. Huomasin, etten ole sopinut itseni kanssa seuraavasta tomaattipalkinnosta. Enkä keksinyt paljoa muutakaan virkistävää. Huomasin myös ajattelevani, että jos nyt palaan taas opiskelun ääreen, en saa enää ikinä pitää taukoa tai tehdä mitään mukavaa. Ensiavuksi tähän on pidetty mukavia ja rentouttavia iltoja, katsottu telkkaria, käyty liikkumassa, sovittu kahvihetkiä ystävien ja tuttavien kanssa, juotu skumppaa ja käyty Go Expo -messuilla haistelemassa uusia tuulia liikuntatapahtumista ja retkistä. Haaveiltu kesälomasta, lakattu kynsiä, suunniteltu hemmotteluhoidon ja kampaajan varaamista. Ja ennen kaikkea vietetty yksi (1) päivä kokonaan opiskeluja miettimättä ja stressaamatta. Nyt on aika tehdä "kurinpalautus" vapaa-ajan suhteen. Minulla on oikeus vapaa-aikaan! Aion siirtyä opiskelemaan kirjastoon ja pyhittää kotia ainakin enemmän vapaa-ajalle. Ja aion pitää aiempaa tarkemmin kiinni työajoista ja vapaa-ajalla viettää huonosta omastatunnosta vapaata aikaa. Toisin sanoen, aion toteuttaa sitä, mitä olen tänne itsekin kirjoittanut. Muistattehan: tomaatit, tauot, palkinnot, rajattu työaika, -paikka ja -matka, erillinen vapaa-aika.

Katsotaan, mitä tämä kevätsiivous saa aikaan opinnoille ja virinneelle kyllästymisen tunteelle.

Kyllästymisen voima

Olen nauttinut siitä, että olen saanut keskittyä opiskeluun. Olen nauttinut siitä, että olen voinut opiskella kotoa käsin, ja kotona olen pääosin ollutkin. Kirjastoon asti lukemaan olen päässyt kerran. Opiskelu alkoi rullata hyvin kotoa käsin, vaikka olen kertonut työskentelypaikan tärkeydestä. On ollut ihanaa, kun voi opiskella iltapäivään asti pyjamassa tai vaikka tarvittaessa heräillä omaan tahtiin. Rakentaa päivät ihan omaan tahtiin ja itsenäisesti.

Mutta nyt. Nyt alkaa tökkiä. Ensimmäistä kertaa syyskuun jälkeen tulee tunne, että nyt alkaa kyllästyttää. Stressiä toki on ollut tässä matkan varrella ja siihen liittyvää kyllästymisen ja turhautumisen tunteita. Mutta silti olen pohjimmiltani nauttinut elämäntilanteestani, oikein täysin siemauksin.

Otan tämän kyllästymisen tunteen mielenkiinnolla ja avosylin vastaan. Mikä sen viesti mahtaakaan olla? Sekö, että jo on tarpeeksi kökötetty yksin kirjojen ja koneen ääressä? Että voimia on kerätty ja yksinäisyydestä nautittu jo tarpeeksi? Että nyt alkaisi kaivata taas suuntautumista uusia haasteita kohti ja ulos elämään? Työpäiviin, jotka ovat täynnä ihmisten kohtaamisia!

Olen miettinyt sitäkin, että millaista mahtaa olla palata taas töihin sen jälkeen, kun on ensin opiskellut kauan kotona. Entä jos en haluaisi luopua vapaudestani? Entä jos onkin vaikeaa olla taas päivät menossa? Nyt ymmärrän paremmin: aika aikaansa kutakin. Olen kuullut joskus, että elämä on sulkeutumista ja avautumista. Olen sulkeutunut kirjojen ääreen ja nauttinut siitä rauhallisesta maailmasta. Olisiko nyt avautumisen aika käsillä? Olen huomannut, että myös luonto on alkanut avutua. Olen nähnyt silmuja ja sulista kohdista maasta puskevia versoja. Auringonpaistetta.

Voisiko tämä kyllästyminen olla minulle se voima, jonka avulla saan opintoni päätökseen? Tai ainakin eteenpäin. Olen nauttinut opiskelusta ja imeytynyt sen maailmaan. Ehkä kyllästyminen auttaa minut irrottautumaan tästä maailmasta ja suuntautumaan uutta kohti. Vielä on tosin paljon tehtävää, eikä niitä pelkällä kyllästymisellä varmastikaan loppuun asti saada tehtyä. Vielä tarvitaan paljon sitkeyttäkin istua kirjojen ja koneen ääressä, eikä vielä ole aika rynnätä ulos kirmaamaan. Joka tapauksessa, tämän tunteen siivittämänä mennään eteenpäin ainakin seuraavat askeleet.

Tää on pukuhuone-tsemppauskamaa

Mistä tauko blogikirjoittelussa voi johtua? Kaksi syytä tulee mieleen. Joko se, että on opiskellut niin ahkerasti, ettei ehdi kirjoittaa tai ajatellakaan blogia. Tai se, että ei ole opiskellut, eikä ajatellutkaan opiskelua, eikä siksi uhraa blogin kirjoittamisellekaan ajatusta.

Onnekseni voin kertoa, että pääosin syynä hiukan aiempaa pidempään taukoon on ensimmäinen syy. Olen opiskellut opiskelemasta päästyänikin. Hiukan myös toinen syy, koska hurjan 90 viikkotomaatin jälkeen oli jo pakko hiukan hengähtää.

Tänään alkoi taas uusi viikko, ja puurtaminen jatkuu. Mielessä läikehtivät mielikuvat lomamuistoista, menneistä ja toivottavasti tulevista. Näinä aikoinahan joillakin tosiaan on jokin talviloman tapainen. Tekemistä on vielä valtavasti, vaikka paljon on saatu valmiiksikin. Gradu nukkuu osittain talviunta, tai olisikohan se viettämässä sitä virkistävää lomaa ja keräämässä voimia, kun uurastan sivuaineen esseiden parissa.

Ei auta muu kuin jatkaa, jatkaa ja jatkaa vain.

Viikon tsemppinä toimii Jonne Aaronin tulkinta Cheekin Jippikayjeistä.


Ei voi kelaa, et se tulee noin vaan,
pitää olla valmis uhrautumaan.
Tää on pukuhuone-tsemppauskamaa,
niille, jotka löytää petrausvaraa.
Niille, joilla maistuu veri suussa,
vaikka mennään vasta tammikuussa.
Tää on rakkautta, hulluutta, draivii,
melkein kaiken ton se vaati.

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä.
Sä tsiigaat voittajaa!