Vesi tulee ja kalat elävät

Minulta pyydettiin, että kirjoitathan onnistumisistakin.

Nyt saattaisi olla yksi käsillä. Vaikka olen flunssan kourissa, olen saanut tehtyä sivuaineopintoja eteenpäin viime viikolla ja viikonloppuna, kokien flow'ta tai työn imua. (Kirjoitin ja palautin esseen aiheesta työn imu, seköhän säteili omaankin kokemukseeni?)

Olen päättänyt luottaa siihen, että asiat tapahtuvat silloin, kun on niiden aika. Aiemmin minua ärsytti, jos ihmiset sanoivat, että asiat kyllä järjestyvät. Minä ajattelin, että asiat järjestyy, kun ne laittaa järjestymään. Uskon, että minulle on elämäni aikana ollut paljon hyötyä tästä asenteesta. Olen saanut asioita järjestettyä, kun olen ryhtynyt niitä tekemään ja järjestelemään. Olen siis oivaltanut olevani oman elämäni subjekti ja toimija, joka voi todellakin vaikuttaa siihen, miten asiat menevät. Silti ajatus on myös melko ankara. Etteivätkö asiat järjestyisi silloinkin, kun niitä ei ole suuna päänä järjestelemässä? Koen luottavani nyt enemmän siihen, että kyllä elämä kantaa. Elämä siis kantaa silloinkin, vaikka en ottaisi sitä itse kantaakseeni. Asiat tapahtuvat silloin, kun on niiden aika.

Jutellessani näistä ajatuksistani sain vastaukseksi pohdintaani sanonnan, jonka olen kuullut aiemminkin, ymmärtämättä sitä silloin yhtä omakohtaisesti. Vastaus oli vanha japanilainen sananlasku: vesi tulee ja kalat elävät.

Sanonnassa on pääpiirteissään kyse siitä, että japanilaisten talot rakennettiin joen yläpuolelle ja lattiassa oli luukku, josta pystyi suoraan pyytämään tuoretta kalaa. Talveksi joki aina jäätyi. Joka kevät, talven jälkeen toistui sama ilmiö. Aina vesi taas virtasi, ja kalat elivät. Ruokaa oli taas. Ilman, että ihminen teki mitään. Ilman, että yritti jäähakun kanssa hakata jäisestä joesta kaloja irti silloin, kun ei ollut sen aika. Ilman, että ihminen murehti, tuleekohan kalaa enää koskaan. Tai siitä huolimatta, että ihminen murehti. Korkeintaan hän on voinut odottaa ja luottaa siihen, että vesi taas tulee ja kalat elävät. 

En ole paljoakaan palannut graduuni edellisen graduseminaarin jälkeen eli kahteen ja puoleen viikkoon. (Jo nyt kun kirjoitin tämän, ajattelen, että katastrofi! Onko siitä jo noin pitkä aika! En ehdi, aika loppuu!) Kuitenkin olen siis opiskellut sivuaineopintoja. Tänä aamuna minua ei huvittanut enää palata esseeseen, joka minulla on sivuaineessa kesken. Avasinkin suuren ja mahtavan gradutiedostoni. Sormet innosta syyhyten aloin kirjoittaa graduuni teoriaosuutta siitä, mihin viimeksi sen kanssa jäin. Samalla vilkuilin tekstiäni, ja ajattelin hyväksyvästi, ettei tämä ollenkaan pahalta näytä, kyllä tästä varmasti jotain hyvää saa aikaiseksi. Tekstin ja ajatusten lepuuttamisen jälkeen näen tekstini hyvinkin eri valossa, kuin aiemmin. Nyt minulla on taas kaikki se into käytössäni, ja gradua tulee kuin itsestään.

Vesi tulee ja kalat elävät!