Graduntekijälle kysymykset siitä, missä vaiheessa olet menossa, voivat olla painostavia. Itselle tulee heti selittelyn makua. Olen kyllä tehnyt tätä syksystä asti, mutta eihän sitä tekstin perusteella uskoisi. Noo, kyllä ne kakkukahvit joskus vielä keitellään, mutta älä nyt vielä ala leipomaan. Katsotaan, katsotaan! Mistä sitä voi tietää, kun on ainutlaatuisella matkalla, joka kestää määräämättömän ajan ja jossa jokaisen mutkan takaa tulee uusia ennakoimattomia käänteitä ja yllätyksiä. Kyllä kai gradu sitten minulle ilmoittaa, kun kokee olevansa valmis?
Paras arvaukseni kuitenkin on, että olen puolessa välissä. Siis sisällöllisesti puolessa välissä, mutta ajallisesti saman pituista pätkää en enää aio tähän käyttää. Ajallisesti siis loppusuoralla. Toivottavasti. Luulisin. Olenhan? Miksi olisin, jos kerran työstä on vielä ainakin puolet, ellei peräti suurin osa tekemättä?
Aion olla jo loppusuoralla, vaikka mikään gradussani ei siihen viittaakaan. Allaoleva jana kuitenkin kiteyttää kaiken. Olen kyllä työskennellyt ajallisesti jo kauan, mutta varsinainen työ on vasta edessä. Kyllä, pystyn saamaan kaiken valmiiksi deadlineen mennessä, vaikkei siltä näytä. Ihmiselle on nimittäin annettu kaksi mahdollisuutta. Mahdollisuus tehdä suosiolla tai mahdollisuus itkeä ja tehdä. Ensimmäisen voi valita, toinen aktivoituu väistämättä deadlinen lähetessä.
Missä vaiheessa siis olet menossa gradusi kanssa? Suurin osa työstä on tekemättä, mutta kyllä tämä kohta on valmis. Olen siis vaiheessa panic.
Kahvinkeitin porisee, sormet näppäimillä, kyynelkanavat täynnä. Olen valmis etenemään seuraavaan vaiheeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti